keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kun Roxette saapui Vaasaan

Elokuisen lauantain iltapäivä. Keskivaikean nälkävuoden pituisten siivous- ja pyykkisulkeisten välissä silmäilen tietokoneesta Flightradar24.com-sivua. Jos paikka ja aika menevät yksiin, tänään on tarjolla ripaus skandinaavista glamouria: Roxette-yhtye tulee Vaasaan illaksi keikalle. Haeskelen sopivaa saapumisvälinettä. Onneksi ilmaliikenne sujuu Tukholmassakin harvakseltaan, helpottaa haravointia.

Kolmen jälkeen päivällä nousee Arlandasta edustavan kiiltävä liikesuihkari, ja ajattelen että joko, tämäkö, nytkö. Se suuntaa kuitenkin kartalla liiaksi vasemmalle, pisnismiehiä Uumajaan tai pohjoisemmas. Mutta vain joitakin minuutteja sen jälkeen tutkasivulle ilmestyy lento GOT602, jonka määränpäätä ohjelma ei ilmoita. Luotan kuitenkin intuitioon ja logiikkaani, joka on aina silloin oikeassa kun se ei ole väärässä: tuo sen täytyy olla. Pienkoneen lentolinja tähtää suoraan Pohjanmaan ytimeen. Lauantaiksi liike-elämä hiljenee, eivätkä Tukholman-reittikoneet käy täällä viikonloppuisin, joten muut vaihtoehdot hupenevat olemattomiin. Päätän kyyditä kuvausreppuni autolla lentoasemalle seuraavien 20 minuutin aikana. Toteutan päätökseni.

Sijoittaudun perinteiseen tapaan lennonjohtotornin juurelle, katselutasanteen tuntumaan. Onnekseni rinteestä paikan edustalta on raivattu risukkoa, pääsisin valitsemaan kuvakulman entistä vapaammin. Pitää vain väistellä oksia ja kannonpoikasia, ohuissa tennareissa harha-askel tuntuu.

Hetkeä myöhemmin saan seuraa. Elämää nähneestä isosta Saabista pullahtaa nelihenkinen perhe, jonka pienissä lapsissa virtaa aurinkoenergiaa kahdenkymmenenkolmen Duracell-pupun edestä. Otan tervehtivää äänellistä kontaktia tummalasiseen isään, ja vaihdamme ajatuksia akuutista ilmaliikenteestä. Hän selaa Flightradarin kännykkäversiota, minullakin on. Ilmoitan hänellekin päivän veikkausrivini GOT602. Kone viipyy taipaleella. Kysyn, onko perhe menossa konserttiin. Eivät, halusivat vain näyttää lapsilleen Roxetten. Sen sijaan mies mainitsee olleensa aikanaan Foo Fighters -yhtyettä vastassa. Keulamies Dave Grohl saapui kenttärakennukseen samalla turistimenettelyllä kuin kuka tahansa ja astui pääoven kautta pihalle jutustelemaan – Ihan ite tuli ja kädestä tervehti, muistelee isä. Grohl on toimiva yhdistelmä, maailmantähti lavoilla, muualla tavallinen ihminen.

Koneveikkaukseni osuu keskitauluun. Etelän suunnasta laskeutuu pieni kaksipotkurinen, kolmivärinen Beechcraft rekisteritunnukseltaan SE-LLU, jota tykitän sarjakuvauksella ennen kuin se pyörähtää kiitotieltä asematasoa kohti. Roxette kulkee järkevästi, ei mahtailevasti. Suomessa vastaavilla koneilla hoidetaan ainakin potilassiirtoja, ja pienet potkuriturbiinit ryystävät polttoainetta jettejä hillitymmin. Koneen tuoreuden voi päätellä siivenkärkien ilmanohjaimista, vanhoista ne puuttuvat. Klikkaa oheisia kuvia, niin ne kasvavat.




Toisin kuin Foo Fighters, ruotsalaiset näyttävät arvostavan yksityisyyttä. Vanhempien kannustamina perheen molemmat lapset vilkuttavat innokkaasti nyt jo ohitsemme rullaavalle koneelle. Verhot pysyvät kuitenkin visusti pyöreiden ikkunoiden edessä, edes pilotti ei vastaa. Mietin, olisiko sittenkin liiennyt ihan pieni heilutus? Lapsille olisi riittänyt viisi sekuntia. Ehkä artistipari ei vain halua näyttäytyä ilman meikkejä sun muita laminointeja. Imago, mystiikka ja illuusio ovat tärkeitä ja voivat haurastua vanhemmiten, parempi sitten kai olla rikkomatta.


Kahta ja puolta minuuttia myöhemmin tähtiryhmä siirtyy – edelleen verkkoaidan suojissa ja katseilta piilotettuna – asemarakennuksen takakulmaan. Siellä odottaa kolme valkoista tilataksia, joissa on mustiksi kalvotetut sivulasit. Autot ryntäävät liikkeelle. 



Rätkäytän vielä pysäköintialueen portilla paparazzityylisen heittosarjan kohti poistuvaa saattuetta, tassuttelen riisipussini rattiin ja suhahdan takaisin tukikohtaan. Yksi vuoden mielenkiintoisimmista spottausreissuista oli siinä.