keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kun Roxette saapui Vaasaan

Elokuisen lauantain iltapäivä. Keskivaikean nälkävuoden pituisten siivous- ja pyykkisulkeisten välissä silmäilen tietokoneesta Flightradar24.com-sivua. Jos paikka ja aika menevät yksiin, tänään on tarjolla ripaus skandinaavista glamouria: Roxette-yhtye tulee Vaasaan illaksi keikalle. Haeskelen sopivaa saapumisvälinettä. Onneksi ilmaliikenne sujuu Tukholmassakin harvakseltaan, helpottaa haravointia.

Kolmen jälkeen päivällä nousee Arlandasta edustavan kiiltävä liikesuihkari, ja ajattelen että joko, tämäkö, nytkö. Se suuntaa kuitenkin kartalla liiaksi vasemmalle, pisnismiehiä Uumajaan tai pohjoisemmas. Mutta vain joitakin minuutteja sen jälkeen tutkasivulle ilmestyy lento GOT602, jonka määränpäätä ohjelma ei ilmoita. Luotan kuitenkin intuitioon ja logiikkaani, joka on aina silloin oikeassa kun se ei ole väärässä: tuo sen täytyy olla. Pienkoneen lentolinja tähtää suoraan Pohjanmaan ytimeen. Lauantaiksi liike-elämä hiljenee, eivätkä Tukholman-reittikoneet käy täällä viikonloppuisin, joten muut vaihtoehdot hupenevat olemattomiin. Päätän kyyditä kuvausreppuni autolla lentoasemalle seuraavien 20 minuutin aikana. Toteutan päätökseni.

Sijoittaudun perinteiseen tapaan lennonjohtotornin juurelle, katselutasanteen tuntumaan. Onnekseni rinteestä paikan edustalta on raivattu risukkoa, pääsisin valitsemaan kuvakulman entistä vapaammin. Pitää vain väistellä oksia ja kannonpoikasia, ohuissa tennareissa harha-askel tuntuu.

Hetkeä myöhemmin saan seuraa. Elämää nähneestä isosta Saabista pullahtaa nelihenkinen perhe, jonka pienissä lapsissa virtaa aurinkoenergiaa kahdenkymmenenkolmen Duracell-pupun edestä. Otan tervehtivää äänellistä kontaktia tummalasiseen isään, ja vaihdamme ajatuksia akuutista ilmaliikenteestä. Hän selaa Flightradarin kännykkäversiota, minullakin on. Ilmoitan hänellekin päivän veikkausrivini GOT602. Kone viipyy taipaleella. Kysyn, onko perhe menossa konserttiin. Eivät, halusivat vain näyttää lapsilleen Roxetten. Sen sijaan mies mainitsee olleensa aikanaan Foo Fighters -yhtyettä vastassa. Keulamies Dave Grohl saapui kenttärakennukseen samalla turistimenettelyllä kuin kuka tahansa ja astui pääoven kautta pihalle jutustelemaan – Ihan ite tuli ja kädestä tervehti, muistelee isä. Grohl on toimiva yhdistelmä, maailmantähti lavoilla, muualla tavallinen ihminen.

Koneveikkaukseni osuu keskitauluun. Etelän suunnasta laskeutuu pieni kaksipotkurinen, kolmivärinen Beechcraft rekisteritunnukseltaan SE-LLU, jota tykitän sarjakuvauksella ennen kuin se pyörähtää kiitotieltä asematasoa kohti. Roxette kulkee järkevästi, ei mahtailevasti. Suomessa vastaavilla koneilla hoidetaan ainakin potilassiirtoja, ja pienet potkuriturbiinit ryystävät polttoainetta jettejä hillitymmin. Koneen tuoreuden voi päätellä siivenkärkien ilmanohjaimista, vanhoista ne puuttuvat. Klikkaa oheisia kuvia, niin ne kasvavat.




Toisin kuin Foo Fighters, ruotsalaiset näyttävät arvostavan yksityisyyttä. Vanhempien kannustamina perheen molemmat lapset vilkuttavat innokkaasti nyt jo ohitsemme rullaavalle koneelle. Verhot pysyvät kuitenkin visusti pyöreiden ikkunoiden edessä, edes pilotti ei vastaa. Mietin, olisiko sittenkin liiennyt ihan pieni heilutus? Lapsille olisi riittänyt viisi sekuntia. Ehkä artistipari ei vain halua näyttäytyä ilman meikkejä sun muita laminointeja. Imago, mystiikka ja illuusio ovat tärkeitä ja voivat haurastua vanhemmiten, parempi sitten kai olla rikkomatta.


Kahta ja puolta minuuttia myöhemmin tähtiryhmä siirtyy – edelleen verkkoaidan suojissa ja katseilta piilotettuna – asemarakennuksen takakulmaan. Siellä odottaa kolme valkoista tilataksia, joissa on mustiksi kalvotetut sivulasit. Autot ryntäävät liikkeelle. 



Rätkäytän vielä pysäköintialueen portilla paparazzityylisen heittosarjan kohti poistuvaa saattuetta, tassuttelen riisipussini rattiin ja suhahdan takaisin tukikohtaan. Yksi vuoden mielenkiintoisimmista spottausreissuista oli siinä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kannanotto jokakeväiseen koirankakkakeskusteluun

Koiria pitää yrittää ymmärtää, omistajia ei aina.
Koirat ovat miltei poikkeuksetta hienoja, omistajien laatutaso vaihtelee.

Elä sen kanssa, säilytä mielen tyyneys – ja katso mihin astut.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Auton nimeämisen sietämätön keveys

Rinta-Joupin Autoliike, tuo aavoille peltoaukeille levinnyt maakunnallinen menestystarina, pohjalaiset ystäväni, joilta omakin kotteroni on kotoisin. He kauppaavat muun muassa Toyota Hilux-nimistä perinteikästä avolavapakettiautoa. Hilux kestää tunnetusti niin heinäpaaleja kuin koivuhalkoja, suomalaista talvea, teiden kevätkuntoa, monttuja, kiviä, isältä pojalle ja tarvittaessa koko suvulle.

Silloin tällöin myynnin vauhdittamiseksi ilmaantuu erikoisvarusteltuja erikoisversioita ja niille iskeviä nimiä. Kuten jokunen viikko sitten, jolloin paikallislehden ilmoituksessa ylvästeli auto nimeltä Toyota Hilux Invisible Edition. Piti lukea kahdesti, toisella kerralla silmät puolinopeudella. Löysästi suomennettuna Toyota Hilux Näkymätön Versio. Päähäni pölähti nippu kiehtovia mielikuvia, joissa vähäkyröläinen metsäkoneurakoitsija Jaska pyörii haeskelemassa kulkupeliään punamultaisensa pihalla ja hokee rauhoitusmantraa: ”Ristus notta moovvarma, tähän johonki mää sen illalla jätin.”


En viitsinyt pilata autoliikkeen päivää kysymällä vaikkapa sähköpostitse, olisiko nimen pitänyt sittenkin olla Invisiblen sijasta Invincible, voittamaton. Tällä tultiin kakkosiksi. Voiton vei englannin sanakirja, joka kisapäivänä oli unohtunut nimivastaavalta kotiin.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Valehtelijat, huijarit

Jostain klikkasin Facebookin kissavideota, vai koiranpentuko se tällä kertaa tanssi yhdellä jalalla, astui pää edellä pahvilaatikkoon ja vihelteli samalla takaperin Yesterdaytä tai Jätkän humppaa. Joka tapauksessa kotitekoisen eläinsirkusnumeron kautta päädyin viihdesivustolle, missä katseeni osui mainokseen. Siitä näpsäyksen päässä aukeni sivusto ja musta videoaukko. Käyntiin.

Quantum Vision System – ratkaisu, josta maailman optikot ja koko alan teollisuus ”suuttuivat”, markkinoija ilmoitti. Esiin astui ilman ainuttakaan ylimääräistä sanaa tai spontaania miettimistaukoa artikuloiva valkotakkinen mies, joka esitteli pitkän tovin jälkeen itsensä, Doctor Kemp. Ensimmäiset  minuutit hän kaiveli silmälasien, piilolinssien ja laserleikkausten haittapuolia ja sitä, miten ne lopulta eivät paranna vaan heikentävät näköä entisestään. Etenkin kalliista laseremenetelmästä esitettiin maailmanlopun uhkakuvia, pysyvää sumenemista, kaihia, tehokasta. Noin seitsemän-kahdeksan minuuttia saarnaa kuunneltuani sisäinen hjallisharkimoni kuitenkin huudahti:”Sano nyt jo p*rkele se asias!” Ja katso, tulihan se sieltä: mullistava menetelmä, jonka tuloksena ”sinäkin saisit takaisin 20/20 näön jo viikossa”. Lopullinen luopuminen silmälaseista – ja niiden kustannuksista – vaikuttaa itsessään houkuttelevalta kenestä tahansa kaltaisestani moniteholinssien kuluttajasta.

Todistajavoimin luvattiin, että tilanne paranisi selvästi jo muutamassa päivässä. Väitteiden tueksi videolla esiintyi liuta tavallisen näköistä arkivaatetettua väkeä kertomassa ihmeistä. ”Jo muutaman harjoituskerran jälkeen näkö oli parantunut”. Yksi esiintyjistä oli todella hankalannäköisillä silmälaseilla varustettu nuori poika, joka oli kuulemma vaarassa menettää näkönsä kokonaan. Doctor pureutui hänen tilanteeseensa erityisen tarkasti, käytetyn auton kauppiaan tavoin koko ajan uskottavuutta tavoitellen. Muista aina laittaa lapsi mukaan, kun haluat maksimaalisen tunnereaktion katsojalta.

Katselin videota noin 10 minuuttiin saakka. Näpsäytettyäni itseni ulos kuvatallenteen vaikutuspiiristä selaimeni sekosi ja alkoi syöttää toinen toistaan halvempia tarjouksia ”Quantum Vision System” -kirjasta ja kaupanpäällisiksi vielä mitä Quantum-muistinparannuskikkakirjoja, elämänhallintaa, lopulta valtava määrä sälää, ”koska Dr Kemp halusi antaa enemmän kuin kukaan osasi pyytää”. Ovh 37 taalaa, nyt koko läjä 27 taalalla. Melko edullista, ruudun täydeltä, kaikki tunnetut kansainväliset luottokortit ja PayPal, secured payment, special price, ends today! Paitsi että.

Dr Kempin ”käänteentekevät” silmälihasharjoitukset ovat ilmaisia, vanha juttu. Harjoittelu tekee hyvää aina kaikille lihaksille, mutta luvattuja vaikutuksia ei ole riippumattomasti selvitetty, etenkin nopeutta sietää epäillä. Kelpaa pitää mielessä yksi journalismin kuningasajatuksista: jos se on jonkin alan sensaatio, se on ISO. Siitä todennäköisesti olisi jo lausahdettu isoin kirjaimin YLE:n pääuutisissa ja Hesarissa, unohtamatta Kälviän seudun sanomia. Jos se sensaatio olisi olemassa.

Sandiegolaisen kuluttajavalistussivuston mukaan mitään Dr Kempiä tai hänen urahistoriaansa ei löydy Internetistä. Sivusto epäilee myös, että todistelut menetelmän nopeista vaikutuksista ovat täysin keksittyjä ja asiaa videolla hehkuttavat ihmiset näyttelijöitä. Toisin sanoen, voimakasta harhaanjohtamista, suomeksi: valehtelua.

Tähänkö olemme menossa? Olemattomia tuotteita, olemattomia asioita ”pikkurahalla”? Toisaalta, jos riisumme kaiken moraalin ja etiikan ja muut inhimillisyyttä sivuavat hyveet pois, rahantekokoneena Quantum Vision System edustaa puhdasta neroutta. Moni innostuu – ostaa ”halvalla” – viitsimättä googlailla videon tekijöiden taustoja saati vaikuttimia. Kympeistä tulee satasia, satasista tuhansia ja ehkä miljoonia tekijöiden tileille. Mistä tiedämme, milloin customer review -osuudet ovat todellisia, milloin eivät? Todennäköisesti siitä, että jos se on liian hyvää ollakseen totta, se tuskin on totta.

Suomeksikin on ilmestynyt  useita ”Laihdutusneuvo, joka suututti lääkärit” -tyyppisten otsikon alla kulkevia mainoksia ympäri Internetiä. Mainosmiehellä ei oikein häntä heilu, sillä tämä on mainonnan ongelma: arvostus laskee alalla entisestään, niin paljon markkinoinnin ja mainonnan nimissä tehdään siisteihin kuoriin pakattua ruskeaa viemärintäytettä.


Pysy tarkkana.